sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Planeta Neptun ja Park Pobedi



Taas ehdittiin kiertelemään ihan mukavasti paikkoja tänä viikonloppuna. Lauantaina suunnattiin heti aamupäivästä Planeta Neptun nimiseen ostoskeskukseen, jossa on Oceanarium, iso akvaario. Liput maksoivat opiskelijalta ennen klo 14, 250 ruplaa. Akvaario oli aivan uusi ja todella upea. Hienoin juttu oli "merenalainen tunneli" jossa seisottiin liukuhihnalla ja sai ihailla kaloja rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Akvaariossa oli myös altaita joihin sai kurkistella. Koin pienoisen järkytyksen kun musta rausku päätti tehdä tuttavuutta minun kanssa. Ekan kerran se otti vauhtia altaan reunasta ja oli puoliksi pinnalla ihan minun vieressä. Uskallauduin vielä kurkkamaan toisen kerran altaaseen kun otus sitten päätti ottaa kunnon vauhdit ja ui suoraan minua kohti ja tuli puoliksi pinnalle altaan reunalle. En varmaan ikinä unohda kun se mustat silmät tuijotti suoraan minua! En siis pelkää hiiriä tai hämähäkkejä sun muita, mutta jostain syystä näitä mereneläviä. Niiden kuuluu pysyä vedessä (ja kala purroo ja niin edelleen....) Siinä sitten pääsi pari kiljahdusta. Ei se mitään, altaan vartijalla oli hauskaa, poikakaverilla oli hauskaa, ja meidän vieressä olleilla lapsilla oli hauskaa...







Näistä kaloista näkyi läpi


"VAROKAA RAUSKUJA" -teksti puuttuu....



Planeta Neptunin jälkeen ajeltiin metrolla Park Pobedyyn, jossa on iso puisto. Siellä on lampia, paljon patsaita ja huvipuisto pienemmille lapsille (En voinut vastustaa kiusausta ja ostin sitten hattaran). Käveltiin puiston läpi Karusell -hypermarkettiin, joka on vähän kuin Suomen Citymarket.


Puistossa oli syksy kauneimmillaan...

Tänään lähdettiin jo varhain reippailemaan kaupungille. Täällä on ollut kaunis syksyinen päivä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Käytiin vielä Vasilinsaarella syömässä Mama Roma nimisessä italialaisessa, josta sai ainakin tosi hyvää lasagnea. Poikakaveri tilasi Frutti Di Mare -pitsan, joka ei jostain syystä minua houkutellut. Liikaa mereneläviä tälle viikonlopulle! :)



Nyt alan katsomaan Sex and the City leffaa venäjäksi dupattuna. Jos sitä vaikka taas oppis jotain... Hyvää alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja: